Haima sijaitsee etuvatsaontelossa. Haima on bumerangin
muotoinen elin, joka koostuu oikeasta ja vasemmasta lohkosta sekä keskiosasta.
Oikea lohko sijaitsee lähellä laskevaa duodenumia eli ohutsuolen alkuosaa ja
tämä osa tuottaa suurimman osan ruoansulatusentsyymeistä. Vasen lohko sijaitsee
mahalaukun ja paksusuolen välissä ja erittää erityisesti sokeritasapainoon
vaikuttavia enstyymejä.
Haimalla on useita tärkeitä tehtäviä elimistössä. Haima
jaetaan kahteen osaan: ekso-ja endokriiniseen osaan. Endokriinen osa tuottaa
mm. insuliinia ns.Langerhansin saarekkeista. Insuliini siirtää ravinnosta
saadun glukoosin eli sokerin elimistön, kuten lihasten ja aivojen käyttöön.
Eksokriininen osa tuottaa pääasiassa ruoansulatukseen osallistuvia entsyymejä
kuten lipaasia (fosfolipaasi A).
Monet mekanismit suojaavat normaalisti haimaa
autodigestiolta. Tämä tarkoittaa sitä, etteivät ruoansulatusentsyymit pääse
tuhoamaan haimakudosta, vaan aloittavat toimintansa vasta päästyään
ohutsuoleen.
Haimatulehdus
Haimatulehduksen varsinainen syy pysyy usein arvoituksena.
Kuitenkin on olemassa ns.laukaisevia tekijöistä, joiden on todettu/ oletettu
olevan syy-yhteydessä haimatulehduksen syntyyn.
Näitä ovat mm.
matalan
valkuaisen ja korkean rasvapitoisuuden ravinto
lihavuus
tietyt
lääkeaineet (epäiltyjen listalla ovat mm. azatiopriimi, estrogeenit,
tetrasykliinit, furosemidi, kaliumbromidi, sulfonamidit jne.)
haimaan
kohdistuva trauma tai hapen puutos (shokki, vakava anemia, matala
verenpaine)
infektiiviset
tekijät (koiralla babesioosi)
Haimatulehdus voi olla joko akuutti tai krooninen. Akuuttia
ja kroonista haimatulehdusta ei voida täysin erottaa pelkästään kliinisesti
oireiden perusteella; kuitenkin usein akuutti haimatulehdus on
voimakasoireisempi ja krooninen lieväoireisempi. Akuutin haimatulehduksen
aiheuttamat muutokset haimassa ovat palautuvia, jos tulehduksen syy poistetaan.
Kroonisessa haimatulehduksessa haiman rakenteessa on tapahtunut jo
peruuttamattomia muutoksia kuten normaalin kudoksen korvautumista
sidekudoksella (fibroosia) ja normaalin kudoksen surkastumista (atrofiaa).
Molemmat tulehdusmuodot (akuutti ja krooninen) voivat taudinkuvaltaan olla
lieviä tai vakavia, jopa kuolemaan johtavia.
Oireet
haimatulehduksessa
Oireet vaihtelevat suuresti, riippuen taudin vakavuus
asteesta. Lievät tapaukset voivat olla jopa oireettomia. Vakavimmissa
tapauksissa voi esiintyä syömättömyyttä, oksentelua, heikkoutta, vatsakipua,
kuivumista ja ripulia.
Haimatulehduksen voi saada minkä ikäinen tai rotuinen koira
tahansa sukupuoleen katsomatta. Kuitenkin esiintyvyys on suurempaa keski-ikäisillä
ja vanhemmilla koirilla. Myös ylipainoiset koirat ovat riskiryhmässä. Uroksilla
ja steriloiduilla nartuilla esiintyy useammin vakavampaa haimatulehduksen
muotoa.
Haimatulehduksen
diagnosointi
Verikoe:
Haimatulehduspotilailla nähdään verenkuvassa usein kokonaistulehdussolujen lisääntyminen
(leukosytoosi) ja ns. vasemmalle
siirtyminen (tulehdussolujen nuoruusmuotojen lisääntyminen). Kuivuminen voi
aiheuttaa hematokriitin (hkr) nousua, mutta myös anemiaa saattaa esiintyä
joillain potilailla. Azotemiaa eli urean
nousua veressä esiintyy usein liittyen kuivumiseen. Myös kreatiniini
saattaa olla koholla. Maksaentsyymit
ovat usein koholla johtuen maksan
kärsimästä iskemiasta eli hapenpuutteesta ja/tai haiman tuottamien myrkyllisten
ainesosien aiheuttaman kuormituksen vuoksi. Bilirubiinia
saattaa esiintyä veressä normaalia enemmän.
Myös verensokeri on usein koholla. Jotkut koirat saattavat jäädä
diabeetikoiksi haimatulehduksen jälkeen. Hypokalsemiaa
eli kalsiumin laskua esiintyy haimatulehduspotilailla, joka voi joillain
aiheuttaa lievää jäykkyyttä lihaksissa. Hyperlipemiaa
veressä esiintyy yleisesti, vaikkei potilas olisi juuri syönytkään.
Haimaentsyymit amylaasi ja lipaasi ovat usein koholla, mutta
nämä ovat hyvin epäspesifisiä arvoja: mm. lipaasi saattaa olla koholla myös
maha-suolistokanavan tulehduksissa. Lipaasia erittyy haiman lisäksi myös
ohutsuolen alkuosasta.
cPLI (canine
pancreatic spesific lipase) on verestä mitattava arvo, joka mittaa haimasta
erittyvää lipaasia. cPLI on sensitiivisin, joskaan ei sekään erehtymätön, testi
haimatulehduksessa. 81,8%:lla akuutista haimatulehduksesta kärsivällä koiralla
on tutkimusten mukaan cPLI koholla.
Röntgen- ja
ultraäänitutkimus:
Röntgenkuvassa vatsaontelon etuosassa, selällään otetussa
kuvassa oikealla, nähdään tyypillisesti lisääntynyt röntgentiiviys ja
yksityiskohtien katoaminen, kaasuntäyteinen ja epänormaalissa kohtaa sijaitseva
ohutsuolen alkuosa. Aina näitä muutoksia ei ole haimatulehduksesta huolimatta.
Vatsaontelon ultraääni on hyvin spesifinen ja diagnostinen
tutkimusmenetelmä koiralla. Tutkimus vaatii kuitenkin tarpeeksi korkeatasoisen
ultraäänilaitteen ja kokeneen ultraajan. Ultrassa nähdään paikallista
voimakaskaikuisuutta varsinkin kroonistuneessa muodossa lisääntyneen
sidekudoksen vuoksi. Vähentynyt kaikuisuus taas kertoo haiman alueen
kuolioista. Usein nähdään myös haiman ympärillä lisääntynyttä kaikuisuutta
paikallisen peritoniitin (vatsakalvon tulehdus) vuoksi.
Koepala haimasta:
Parhaana diagnostisena menetelmänä pidetään
koepalan/-palojen ottoa haimasta. Menetelmää vaikeuttaa kuitenkin mm.
anestesiakomplikaatioiden riskit taudin akuutissa vaiheessa ja tulehduksen
esiintyminen ”läikittäin”. Koepalat voidaan ottaa joko perinteisesti
laparotomialla eli avaamalla vatsa tai laparoskopialla eli tähystyksessä vatsan
peitteiden läpi.
Hoito
Hoidon kulmakivenä ovat neste- ja elektrolyyttitasapainosta
huolehtiminen nesteytyksellä. Lisäksi kivun lievitys on tärkeää, vaikkei selviä
merkkejä kivusta olisikaan. Kivunlievityksessä suositaan opioidikipulääkkeitä,
koska tulehduskipulääkkeet saattavat aiheuttaa vakavia sivuvaikutuksia
kuivuneella, vakavasti sairaalla potilaalla.
Haiman annetaan ”levätä” pitämällä potilas paastolla, kunnes
pahoinvointi on loppunut. Edes vettä ei anneta suun kautta, vaan neste saadaan
tiputuksella.
Ennen koiria suositeltiin paastotettavan pitkiäkin aikoja,
mutta nykyisen tietämyksen mukaan pitkä paasto saattaa aiheuttaa suolinukan
vaurioitumista, ja siksi suolta olisikin ”ruokittava” heti, kun se haiman
kannalta on turvallista. Joskus voidaan myös väliaikaisesti ohjata ruoka
kulkemaan ruokintaletkua pitkin haiman ohitse (jejunal tube). Kun vesi pysyy
sisällä, ruokaa aletaan antamaan pienissä erissä. Ruoan tulee olla
vähärasvaista ja vähän valkuaista sisältävää, mutta hiilihydraattipitoista
(riisi, pasta, peruna tai valmiita intestinal-lääkeruokia).
Jos jotain lääkettä epäillään taudin laukaisijaksi, on
lääkitys lopettava tai korvattava toisella.
Lievät tapaukset voivat olla myös itsestään rajoittuvia, kun
taas vakavammat tarvitsevat sairaalatasoista tehohoitoa.
Jos toipumisvaiheessa esiintyy vatsakipuja, voidaan kokeilla
haimaentsyymien lisäämistä ruokaan.
Ennuste
Haimatulehdus on vaikeasti ennustettava sairaus, joka
vaihtelee vakavuudeltaan. Vakavat muodot, joissa myös muut elimet ovat
sairastuneet (DIC, SIRS, ARDS), ovat huono ennusteisia. Toisaalta jotkut
yksilöt voivat selvitä oikealla, tarpeeksi aikaisin aloitetulla
intensiivihoidolla ja parantua täysin. Suurin osa komplisoitumattomista
tapauksista paranee ja voivat hyvin, jos vain rasvaista ruokaa/ makupaloja
pystytään jatkossa välttämään.
Artikkelin osia lainatessa
täytyy mainita myös sen tekijä, ELL Maarit Luukkainen-Soilu, Soukan
pieneläinklinikka Oy ja kirjoituksen ajankohta 11.10.2009. Artikkelia ei saa
lainata kokonaisuudessaan sopimatta siitä erikseen kirjoittajan kanssa.
